17. syyskuuta 2014

Nemo turinoi turhasta

Koska Dässe herätti blogin eloon voisin itsekkin varmaan tänne jotain kirjoitella.

Eli no kaikki varmaan huomasi että desusta ragettelu loppu koska no ei kinost.
Sen verran sanon että muistaakseni joku syytti minua siitä että haluan kohdistaa vihaani koska haluan nimiä enkä anonyymejä, asia kuitenkaan ei ole näin, minä en syylistä ihmisiä siitä että heidän mielipiteensä eroavat omistani, jokainen on erinlainen ja jokaisen mielipide on heidän omansa, eikä minun siitä tarvitse suuttua, tai olla samaa mieltä.
Lähinnä sen takia että voin keskustella ihmisen kanssa, koska ihmiset voivat nyymin takaa tulla ja väittää että ovat tämä anonyymi vaikka eivät sitä olisi.

Joten no niin, käsitätte varmaan.

Mutta joo tosiaan piti ihan asiaakin turinoida, tosiaan ei olla jaksettu juurikaan kirjoitella, cosvision meni ja kiku ja niistä ei tänne oikeastaan mitään tullut, ja no ne on menneen talven lumia joten no mitäs niistä höpöttelemään, lähinnä se että tein ystävälleni Butters cosplayn kikuun, ja itselleni Cartmanin Shout Parkista, ja Cosivisionissa seikkailin Star Trekistä Harry Muddina, Dässe sen siaan seikkaili Nagisana Free!stä.

Ja Traconissa olin yhdenpäivän Cartman, seuraavana päivänä en vain jaksanut laittaa mitään cossia päälleni.
Lähinnä sen takia että olin kipeänä, ja noh koska perinne on perinne, kolmatta kertaa peräkkäin traconissa kipeänä.

Mutta voisi tulevaisuudesta vaikka turista jotain
En viitsi Dässen cosseista kertoa juurikaan mitään koska en tiedä onko minulla siihen lupaa
Olen hirvittävän taikauskoinen ja mulla on joku pelko että jos kerron mitä aijon cossata se ei tule toimimaan, mutta seruaavan vuoden cossit sisältävät lähinnä pelejä, Tekken 6, Assassin Greed, Silent hill ovat listallani, ja toivottavasti jotain muutakin jännittävää Yukissa.

Ei kai muuta?
Kiitän ja kumarran ja menen keittämään kahvia.
- Nemo

16. syyskuuta 2014

Raivokas postaus luvatta halaamisesta ja muusta coni käyttäytymisestä.

Facebookin puolella on ollut viime päivinä esillä luvatta halaaminen ja "haliraiskaukset/hyökkäykset" miksikä niitä sitten sanotaankaan.

Itse olen ihminen joka vihaa halaamista, koskemista, oman personal spacensa menettämistä ja ahdistun todella nopeasti jos joku tulee halaamaan ilman lupaa. Näin on käynyt varmaan jokaisessa conissa jossa olen ollut, paitsi nyt Traconissa, josta olen onnellinen. Mutta kuitenkin minua suunnattomasti suututti Traconissa se että kun eräs henkilö tuli kysymään halia ja kieltäydyin hän meni omaan poruukkansa ja rupesi haukkumaan minua että olen kylmä ihminen *lisää tähän rumia sanoa* koska en halunnut halata tätä pientä tyttöä. Tuliko sinulle mieleen että maskeeraukseni ja partani voi levitä? Tuliko sinulle mieleen että joku voi oikeasti ahdistua siitä kun tuntematon tulee halaamaan, vaikka teitkin kivasti ja kysyit luvan?

Sitten nämä haliraiskaukset/hyökkäykset ym. kamalat asiat.. MIKSI?! En ymmärrä, miksi pitää isolla porukalla juosta jotain cossaajaa päin? Luin Suomen cosplay-piirin sivuilta tästä muiden kertomuksia ja tapauksia, koska en onnekseni ole itse joutunut näiden uhriksi. Mikä helvetti teidän päässä liikkuu jos teette tälläistä? Mitä jos "uhrinanne" on joku joka omaa huonon tasapainon tai istuu pyörätuolissa? Miettikää mitä tälle henkilölle voi tapahtua. Pää voi kohlahtaa maahan > aivotärähdys. Paniikkikohtaus > koko loppu con mahdollisesti pilalla, koska joku vitun idiootti ei osaa arvostaa personal spacea. Puku hajoaa > ei voikkaan osallistua kilpailuun, thänks guys en halunnukkaa osallistuu. Liian kova rutistu > pienemmältä voi katketa kylkiluita, varsinkin jos on taipumusta muutenkin heikkoihin luihin. Ja näitä riittää. Näistä voi kaikenlisäksi seurata traumoja, vammoja, pelkotiloja, ahdistusta ym.

Ja koska pääsin valittamisen makuun. ROSKAAMINEN. Onko se niin hirveän vaikeaa viedä niitä mäkkärin ja hesen pusseja muutaman metrin päässä sijaitsevaan roska-astiaan? On ihan hirveän näköistä katsoa kun nurmikot ja nurkat täyttyy haisevista ruuan jämistä ja muista paperiroskista. Ne ruuan jämät kerää lintuja ympärillee, seuraavaksi koko alue kuhisee lintuja. Fun fun fun... Kerätkää omat roskanne pois, näin säästätte vänkäreiden työtä ja saamme pitää seuraavan conin samalla alueella kun piha-alueet on jätetty siisteiksi.

Vaikka me ollaan conissa, silti pitää muistaa käyttäytyä ja olla kohtelias. Me ei olla mitään luolamiehiä.

10. syyskuuta 2014

Long time no see ja silleen!

Blogi ollut pitkään hiljaisena. Vähän turhankin kauan..

Aattelin et tän päivän aihe on Däsän vitutus saumuria kohtaan.

Tosiaan sain isoäitini vanhan saumurin toimimaan, iloisena tänään.. kyllä aloitin tänään ompelemaan Traconin cosseja.. Niin iloisena aloittelin cossini ompelua, sain ommeltua kaiken, paitsi 20cm niin eiköhän tää Rouva Saumuri jäänyt jumiin enkä saa sitä enää pyörimään kunnolla. Onneksi mamilla on vielä öljyä siihen, jos vaikka se auttaisi..

Mulla ei oikeestaan ollut mitään muuta kerrottavaa kun et helvetin paska saumuri saatana toimi huora.. OIkeesti 20cm ompelematta ja sit se päätti ruveta tökkimään.. Im so angry ;;

Mut hei jos näätte lauantaina Traconissa kiukkuista Gandalfia tulkaa moikkaamaan :)

Muistakaa käyttäytyä conissa ja pyytää lupa kuvien ottamiseen ja julkaisuun sekä halaamiseen :)

♥ Däsä

16. helmikuuta 2014

Nemo raivoaa incident Desuconista part I

tässä näettä rauskin säestämänä ensireaktioni tähän koko asiaan.

eli ihan ekaksi: Jos et voi tulla omalla nimeläsi minulle tästä naljailemaan niin kirjoita vaikka paperille ja anna muorillesi, minua ei kiinosta, jos haluat ragettaa yhdelle rageavalle pienelle nörtille niin antaa tulla vaan tässä on minun mielipiteeni, enkä tiiedä ketä tämän lukee joten tämä saattaa myös vaarantaa unelmani tuomaroinnista cosplayn puolella, mutta hei itse sen päätin tehdä joten antaa mennä.

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa että: MITÄ SAATANAA TÄMÄ NYT ON VOI VITUN KYRPIEN TAKATALVI ONKO TEIDÄN AIVOT AIVAN PAKKASENPUREMAT (heh, pitää tästä nyt jotain huumoria repiä)

*syvä hengähdys*

noin sain kirottua capsilla, heti tuntuu paremmalta, mutta nyt ei puhuta minun fiiliksestäni vaan kuinka suomen conpiiri rapisee käsiimme, kaikkien rakastama desucon päätti heittää kaikkia alle 18 vuotiaita hikisellä kyrvällä naamaan, eli jos olet vielä vuonna 2014 alle 18, sinua ei haluta coniin, älä edes unelmoi että nämä oikeat paneeleissa istuvat aikuiset haluavat omia deuconin nyt itselleen.

Tai ainakin siltä tämä alkaa vaikuttamaan.
Voih, muistan vielä ajat kun desucon oli yksi ehdottomasti suosikki coneistani.
Ikävä kyllä tämä kaikki kuitenkin on vain historiaa, olin ehdottomasti jo tätä k-18 conia vastaan, miksikö? no siksi että suomessa ei juurikaan ole talvi coneja, ja suomen cosplay piiri kuitenkin on isoin osin täällä etelä suomessa, on aivan naurettavaa että suurin talvicon suomessa viedään pois nuorilta faneilta, itse en olisi sitä vastaan ollut että kesäcon olisi ollut k-18 koska suomessa kuitenkin on isoja coneja kesäisin, mutta talvella ei oikeastaan ole.
Sitten tullaan tähän varaus asiaan, minusta tämä menee jo melkeen "rasismiksi" koska tässä nyt suositaan kyllä näitä yli 18+ vuotitaita, vaikkakin olen täysin tietoinen että tämä varaus oikeus tosiaan pitää käydä varmistamassa on varmaa että suurinosa lipuista jää näiden ihmsiten käteen, ja se mitä jää niin tullaan repimään käsistä kun hullut hyeenat.
mutta silti, olen itse tätä täysin turhaa coni porukkaa, käyn coneissa tapaamassa ystäviäni ja cossaamassa, istun jossain nurkassa ja enkä edes ole juurikaan enää animen tai mangan ystävä ollut vuosiin.

Mutta en ole ainoa! ehei! kaikki ihmiset eivät halua istua kuuntelemassa luentoja, vaan oikeasti tekemässä jotain muuta, mutta miksi se sitten merkitsee desuconille niin paljon? Olen tietoinen että kyseinen con on ohjelmapainoitteinen, mutta... en näe tälle syytä? Lippu on jo kourassa, eikö se sitten ole ihan käviän asia missä hän on ja mitä hän tekee? eikö olisi parempi että hän liikuisi desu pöydän lähellä ostamassa tavaraa? Koska tietääkseni ohjelmat eivät maksa (tähän en nyt laske konsertteja ja nekin taitavat olla suurilta osin ilmaisia?)

Mikä siinä on että meidän pitää istua sielä luennoilla? Sekö että meillä on anime ja manga coni jossa kaikkien pitäisi tietää kaikesta kaikki? koska suomessahan on niin monta länsimaalais conia ja peli conia etc.
on vaikkea ajatella että kaikki me conilaiset mentäisiin samaan muottiin, eivät kaikki anime ja manga coneissa käyvät ihmiset osaa jonkun animen vuorosanoja oikein ja muuta vastaavaa, mutta eiköhän ropeconiinkin ilmesty aina muutama ei ropettamiseen liittyvä hahmo ilmesty vuosittain?
Jotten riddle me this; onko tässä nyt vain mielivaltaa käyttämällä opettu juuri tämä sitten että koska oikeat otakut haluavat vian ihmisiä jotka oikeasti suurinpiirtein opiskelevat kulttuuria ja sarjoja yhteen paikkaan nyt sitten mennyt tähän? eikö ole mahdollista että alle 18 vuotiaat olisivat "oikeita otakuita" ja osallistuisivat paneeleihin? enkä nyt edes rupea miettimään conin sisältöä, koska minusta conissa ei pitäisi juoda muutenkaan, ilta bileet ovat eri juttu, sillon saat vetää lärvit mutta nukut kännit pois jott asaat krapulassa sitte raahata itseäsi läpi conin
Mutta minusta con piiriä ei saa mennä sekoittamaan alkoholin käytön kanssa, tästä en edes rupea ranttaamaan nyt, jos kiinsotaa niin kysykää.
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, tulen varmasti jatkamaan tätä ranttia mutta tällähetkellä tämä on ainoa mitä saan juuri tähän hetkeen puristettua ja olen erittäin "vihainen" joten tekstikin on varmasti hyvin agressiivista luettavaa.

Korjaan tekstiä ja teen varmaan uuden mutta tämä on nyt tämän hetken hengähdys jotta saan edes jotain patoutumia ulos!

ps tää on edelleen mun mielipide kirjotus, älkää nyt saatansa ruvetko miettimään mitään missä oikeasti voi tapahtua pahuuksia esm mitään tappouhkauksia, tomaattien heittelyä tai mitään tälläistä vitun idioottia toimintaa, sanat riittää aseeksi eiks yeah?

ps mä olen kohta 21 mä olisin voinut olla tuolla mutta täällä mä huudan nuorempien puolesta, joko saan jonkun perkeleen mitallin? :D

21. tammikuuta 2014

Däsän mammailua Yukissa!

Olen ollut hiljaiselossa tämän blogin suhteen, koska en oikeastaan ole tehnyt mitään uutta saatika jännittävää.

Yukiconissa tosiaan olin cosplaymammana, stressasin siitä ihan älyttömän paljon ja ihan turhaan. Haluan jo seuraavaan coniin mammaksi. Vaikkakin minulla oli vain yksi kisaaja, koska kaksi muuta kisaaja eivät tulleet ilmoittautumiseen ja seuraavan päivän esityskilpailu oli peruttu. Kisaajani oli herttainen ensikertalainen joka jännitti aivan kamalasti. Harmikseni minulla ei ole mitään havaintoa miten hän sijoittautui saati mitä hän cossasi.. Noh ei kai niitä kaikkia hahmoja tarvitse tietää?..

Pääsin myös avustamaan Hall Cosplayn palkintojen jaossa! Se oli jännittävää kun koko yleisö katsoo lavalle, ja olin ensimmäistä kertaa lavalla periaatteessa ilman cossia, koska Pyro puvustani puuttui maski ja kranaatit. Oli myös ensimmäinen kerta kun olin lavalla niin että kasvoni näkyivät.

Ja kerrankin oli cossit valmiina ennen conia! Huuhu harvinaista :D

Cosvisionissa nähdään! Sitä ennen saattaa tulla jotain kun taas Nemon kanssa stressataan tulevista cosseista.

♥Däsä

Luminen coni 2014

Heipodei ja heissulivei Nemo se täällä vaihteeksi ( älkää huoliko pakotan dässen kirjoittamaan Yukista vielä koska kuitenkin oli ekaa kertaa mammailemassa niin jotain siitäkin haluan tänne ja kun itse en ole vielä hakenut mammailemaan tai coni työntekiäksi)

Mutta Yuki oli ja meni ja oli muuten kylmä con, tietenkin jos olit paikalla niin varmaan sen sitten huomastikin mutta erityisesti sen tunsi kun ei tajunnut ottaa kunnon pipoa mukaan ja tuo heavyn myssy ei oikein toimi koska sen alle pääsee kylmää ilmaa ja se on aika rasittavaa.

Mutta Con sujui hyvin ja oli ihan hauskakin, en oikein osaa sanoa omalta osaltani kun noin, ei ollut yyber hauskaa eikä yyber tylsääkään, sellainen kesitason coni.

Plussana se että olin täysin valmis ennen conia jo pukuni kanssa! Ja samoin dässe! Elikkä cosseista stressaaminen ei ollut mitenkään läsnä tälläkertaa ja pakko sanoa että se tuntui todella hyvältä!

Ja Pakkohan tästä on mainostaa: Pääsin mukaan nettipukukisaan ja linkkailen tänne linkkiä kun sen aika on, vaikkakin itse menin lähinnä täytteeksi sinne, mutta kuitenkin haluan että kaikki menevät sinne äänestämään omaa suosikkiaan (koska satuin olemaan mukana :'D)

Mutta ei kai tässä muuta, kirjoittelen kun seuraava con tai joku aihe tulee mieleen!
 Näin loppu kevennykseksi kuvia!

















Taken at Yukicon 2014 in Espoo Finland 
Picture is taken by © Nina Honkanen // http://lu-vyphotos.deviantart.com  and Mari-Sussanna Lahtinen
and the Cosplayers are 
Sniper [RED] - llapio.tumblr.com // Lapiokun.deviantart.com 
Medic [RED] - influenssa.tumblr.com // influenssa.deviantart.com 
Heavy - Nemodes@tumblr.com // nemodes.deviantart.com 
Demoman - Tompsontiger.deviantart.com 
Sniper [BLU] piiroctive.tumblr.com // surkku.deviantart.com 
Medic [BLU] medictator.tumblr.com // ouran-hunter.deviantart.com

16. tammikuuta 2014

Mitä saat cossata kehollasi?


Pyöritetään nyt tätäkin aihettä täällä, koska tämän blogin pitäjänä ovat hyvin kaukana toistaan hyvin selvällä tavalla: Ruumiin rakenteella.
Ja heti isken tämän tähän: Minusta kukatahansa, koosta, väristä tai sukupuolesta katsottuna saa cossata mitä ikinä sitten haluaakaan? Ja miksi näin? Koska tämä on harrastus jossa tähtäimenä on hauskuus ! Itse en ainakaan ruvennut harrastamaan cosplayta jotta minusta tulisi kaikkein paras ja kuuluisin ja kaunein cossaaja koko suomen coni piirissä, itseasiassa minun tavoiteeni on olla paras mahdollinen minä.
"mutta sähän kilpailet?" Kyllä, olen esityskisoissa ollut monesti mukana ja tavoitteeni on osallistua jonain päivänä EChen, ei sen takia että haluaisin kultaa ja kunniaa, vaan koska sillätavoin pystyn haastamaan itseni tämän harrastuksen kanssa.
Ja itsensä haastamisella olen iäväkseni huomannut että hyvin moni tosiaan murehtii kokoaan cossatessaan, jotenkin se unohtuu suomen kansalta että kun cossaat fiktiivistä hahmoa (näyteltyjä sarjoja ja elokvuia en ota  nyt huomioon laisinkaan) niin on lähes mahdotonta olla saman kokoinen ja mallinen kun esm anime hahmo! Otetaan nyt esimeriksi One piecestä Nami ja n, oletteko nähneet miten Oda hänet piirtää? Liitän kuvan joka varmasti kertoo teille kaiken pelkällä kuvalla, ja jos ei, niin voin paljastaa teille jotain: Namin vartalo on mahdoton yhtälö oikeassa ihmis kehossa.

Ja sitten näyteltyihin hahmoihin, tiesitkö että näytteliät joutuvat oikeasti tekemään paljon töitään kehollaan? Ja se on heidän ammattinsa, eikä myöskään kauhean terveelistä jos joutuu kokoajan vaihtamaan 'kokoaan'.

Mutta ainakaan suomessa Cosplay ei ole vielä ammatti ( voin olla väärässäkin, en tiedä voiko sillä suomessa mitään vielä ansaita jollei sitten myy cosplay pukuja etc, mutta vain pukemalla päälleensä.)

Cosplay on vielä harrastus, ja harrastuksesta kuuluu nauttia ja on aivan anurettavaa ruveta väittämään että se että rupeat murehtimaan omaa kokoasi on hauskaa, se on maailman laajuisesti ongelma nykynuorilla, joten hauskaa ei voi olla.

Mutta suurin ongelma tässä on ne jotka menevät syytävällä sormella osoittelemaan toisia cossaaija tai sitten eivät cossaa edes itse.

Minusta cosplay on sitä että teet puvun niin hyvin kun sen vain osaat tehdä, kehosi on vain se mihin sen ripustat ja siihen et voi juurikaan vaikuttaa, esm jos joku cosplayaa Voldemorttia niin sitä nenää ei vaan saa irti, mutta siihenkin on konsteja miten saada saman tyyppinen nenä, mutta se menee maskeerauksen puolelle, eli taas _kehon ulkopuolelle_
Tai sitten mennään tähän: Naama. tietysti on hienoa jos sinulla on samoja piirteitä kun hahmolla, mutta kukaan tuskin rupeaa menemään kauneus leikkauksiin juurikin yhtä cosplayta varten, miksi sitten ruveta rääkkäämään itseään kauhealla treenillä? En nyt sillä sano ettei laihduttaminen hyväkin asia ole, joidenkin kohdalla (esm allekirjoittaneella on suuri riski saada diapeettes ja sydän häiriöitä painonsa takia) mutta jos rakas lukia olet täysin normaali painoinen ( ja älä nyt mene juoksemaan siihen puntarille, vaan ota peili käteen, kyllä sinä tiedät siten että oletko normaali vai et ) (( ja ne joilla on syömishäiriöitä kuunelkaa lääkäriänne, minä voin tällä vain pahentaa asioita))

Mutta siis, se että joku menee syyttävällä sormella osoittelemaan on erittäin alhaista, ovatko he muka sitten täydellisiä? Vastaus on ei. Eivät ole ja heillä ei ole mitään valtaa arvostella SINUN KEHOASI. Toistan; EI MITÄÄN VALTAA. Se on ihan hyvä jos saat PUVUSTASI kritikkiä ja muistakaa, kritiikki ei ole sitä että joku tulee ja haukkuu pukusi paskaksi, vaan se että osoittaa ongelma kohtia ja kertoo myös mikä puvussa on hyvää!
Ja jos joku tulee urputtamaan sinulle kehostasi, hymyile tälle henkilölle ja käske painua sinne missä aurinko ei paista. Sillä tällä henkilöllä ei ole mitään oikeutta tehdä niin, ei pienintäkään, sekä se että jos joku tulee antamaan kritiikkiä puvustasi, sinun ei tarvitse kuulla sitä jos et halua, ainakaan kasvotusten, mutta kun lataat kuvan nettiin, et voi olettaa että sieltä ei tulisi negatiivisia kommentteja, joten mieti tarkkaan lataatko kuvia ollenkaan, koska netissä meillä kaikilla on mahdollisuus sanoa mitä haluamme ( tai tietenkin tiettyyn rajaan netissäkin, koska osa voi olla jo kunnian loukkauksia, mutta ollaan realistisia voitko sinä haastaa oikeuteen pienen kiinalaistytön joka on tullu sanomaan sinulle ilkeästi netissä?)
Taisin puhua itseni pussiin? Noh, siis selvitetään tämä: Netissä on aina mahdollisuus tulla kiusatuksi ja haukutuksi, koska me voimme silloin mennä naamarin takaa huutelemaan, mutta oikeassa elämässä sinun ei tarvitse sellaista kuunella, muista kuitenkin että kun lataat kuvia internettiin, sielä voi oikeasti olla se herra/rouva kaikki tietävä joka tulee ja arvostelee sinun kehoasi ja pukuasi; muista kuitenkin että sinä olet kaiken sen yläpuolella, sinä tiedät että sinun kehosi on koskematon, ja pidä se sellaisena vaikka nämä kommentit olisivat julmia, voit lukea pari sanaa ja katsoa millainen komentin laatu on ja jos se ei täytä näitä kriteerejä:
1. Kritiikki, positiivista sekä negatiivistä palautetta.
2. Ei liity kehoosi.
3. Ei ole haukku.
Niin kannattaa jättää vaikka lukematta tai poistaa samaan tien.

Ei tästä sen enempää sitten, ottakaa huomioon että tämä on vain minun mielipiteeni asiasta ja itsehän yritän aina sioittaa cossini 'minun ruumiin rakenteelleni' sopiviin hahmoihin ( joita ei tosiaan ole juurikaan, aina vähän 'laihempia' tai 'lihavampia' mutta ei sen väliä, minä cossaan itselleni, en muille.¨

Teksi voi olla sekavaa mutta olen yrittänyt parhaani
Pitäisikö meidän tehdä enemmän tälläisiä postauksia?

Also Yukiin ollaan tulossa Hoovynä ja Pyrona, tosin pyro varmaan pyörii melkeen koko conin vain puoliksi pukeutuneena koska pääsi mammailemaan, ja minä istun tylsän hauskana heavynä koska en kerennyt tekemään mitään uutta cosplayta...

Yukissa nähdään!
Kiitos ja kuittaus
- Nemo


2. tammikuuta 2014

Uusi vuodet ja uudet tavoitteet?

Hyvää huomenta ! ( sanoo herra joka heräsi noin 20 minuuttia sitten ja kello on tällä hetkellä 18.45)
mutt asiasta kukkaruukkuun, hyvää uutta vuotta ja hyvää joulua ja molemmat noista toivotuksista ovat myöhässä! Mutta mikä tässä blogissa EI olisi myöhässä?

Jokatapauksessa, halusin nyt vähän infota elämää conikaudesta 2014, todellan tosi vähän infoa koska olen taikauskoinen henkilö ja jos rupean kertomaan kaikki vuoden cossini päädyt cossaamaan Heavyä koko vuoden.

Heavysta puheen olleen, luultavasti nappaan kyseisen cossin vain kahteen tämän vuotiseen coniin ja toivottavasti vuonna 2015 en ottaisi coniin mukaan ollenkaan.
Miksikö? No  cossaan Heavyä aivan liikaa, siis todella aivan liian paljon liikaa.

2014 vuosi piti olla myös minulle EC cosplay vuosi mutta näillänäkymin se ei kuitenkaan ole, rahan ja cossi suunitelmien mukaan ainakaan.

Mutta suunilleen mitä vuosi 2014 pitää sisällään minua kohden: vähintään 3 isoa ryhmää, aivan hemmetin isoja uusia haasteita peruukeihin liittyen. Kangast tuskaa sekä muka luovia ratkaisuja ja esityskiplailua?

Ei kai siinä mitään muuta sen kummallisempaa? Saa nähdä saanko Dässen kirjoittamaan tänne mitään omasta tulevasta vuodestaan.

Mutta Nemo kiittää vuodesta 2013! toivottavasto vuosi 2014 olisi aktiivisempi blogin puolella!